top of page

Theme: SOUND & VISION 

LIFT-Heikki-Kossi-01-1080x1080

Heikki Kossi

Foley-artisti

Foley Live: näin syntyvät elokuvan äänet

Heikki Kossi on foley-artisti ja äänisuunnittelija elokuvamaailman huipulta. Hän luo kohtausääniä elokuviin Kokkolasta Hollywoodiin, Juho Kuosmasen Hymyilevästä miehestä Salaviinanpolttajiin, Nicole Kidmanin askelista animoituun Pikku Prinssiin. Kossin kansainvälinen läpimurto oli elokuva Berberian Sound Studio, jonka päähenkilö on foley-artisti. Viimeisin foley-työ on avaruusdraama Ad Astra, pääosassa Brad Pitt. 

 

Foley-artisti on ääninäyttelijä, joka luo studiossa elokuvan äänimaiseman; kuvauspaikalta käytetään valmiissa elokuvassa melkeinpä vain dialogi. Foley-äänet ovat huonosti tunnettu mutta hyvin kuuluva ja olennainen osa elokuvaa. Ammatilla ei ole edes suomenkielistä nimeä. "Meitä on maailmassa vähemmän kuin astronautteja”, Kossi on todennut. Paitsi H5 Film Sound -studiollaan Kokkolassa Kossi tekee työtään toisinaan myös livenä yleisön edessä (Juho Kuosmasen mykkäelokuvat Salaviinanpolttajat ja Romu-Mattila ja kaunis nainen). Näissä livekonserteissa elokuvien äänet tulevat näkyviksi. Kossi on tehnyt foley-ääniä ja äänisuunnittelua yli 300 tuotantoon vuodesta 2001 alkaen. Hän sai Taiteen valtionpalkinnon vuonna 2017.

 

Elokuvia: Ad Astra (2019, USA, ohjaus James Gray), Love Child (2019, Tanska, Eva Mulvad), Distant Barking of Dogs (2017, Tanska, Simon Lereng Wilmont), The Beguiled (2017, USA, Sofia Coppola), A Cure for Wellness (2016, USA, Gore Verbinski), Hymyilevä mies (2016, Suomi, Juho Kuosmanen), The Little Prince (2015, USA/Ranska/Kanada, Mark Osborne). Vuonna 2017 Kossi esiintyi Avanti!-orkesterin solistina teoksessa Jack and the Spesifics (teos solistiselle foley-artistille, säv. Sami Klemola).

 

Heikki Kossi in English: http://www.h5.fi/

Interview for A Sound Effect: https://www.asoundeffect.com/heikki-kossi-foley-art-craft/

Interview for Designing Sound:  http://designingsound.org/2017/11/29/heikki-kossi-fearless-in-the-art-of-live-foley/

bottom of page